Kävin siellä terapeutin luona ja hän pyysi kuvailemaan paperille sen, minkälaisten asioiden kanssa elän nyt. Sanoin ääneen hänelle sen, että olisin niin paljon erilaisempi ihminen ilman niitä tapahtumia, joita on ollu tässä muutaman vuoden sisällä. Ne ovat muuttaneet minua niin paljon.

Hahmotin siihen paperille ihmisen kehon rajat ja sitten maalasin eri värejä kehon kohtiin. Jokainen väri tarkoitti eri asiaa, niitä oli kolme. Surutyö, oma selkävamma ja kokemani transsukupuolisuus. Terapeuttini sanoi sen, että näistä asioista yksikin on erittäin raskas pelkästään, ja minulla on niitä kolme, yhtäaikaa. Taistelen tällä hetkellä kolmen eri raskaan asian kanssa.

Olen nyt 16-vuotias, kärsin selkävammasta, joka kehittyi minulle kun olin 12. Pelasin silloin jääkiekkoa maalivahtina ja rakastin sitä hommaa. Sitten se loppui kuin seinään. Diagnoosissani lukee scheuermannin tauti. Se rajoittaa liikkumistani ja työkykyäni ja aiheuttaa paljon kipuja.

Isäni kuoli  tämän vuoden alussa neljän vuoden kestäneen syöpätaistelun jälkeen. Siitä on vielä niin vähän aikaa, sanoi terapeuttini. Surutyö on pahasti kesken.

En ole koskaan kokenut olevani sitä sukupuolta, miksi synnyin. Aloin miettimään asiaa enemmän yläasteella ja hoksasin sen että hei, en ole sitä mitä minun luullaan olevan ja miksi minua maalataan. Minä tiedän itse identiteettini parhaiten, eikä kukaan muu. En voi hakea vielä sitä asiaa koskeviin tutkimuksiin, koska olen liian masentunut sen prosessin aloittamiseen. Odotan siihen asti, kun olen täysi-ikäinen, miten sitten voin. Siihen on vielä aikaa.

Terapeuttini sanoi sen, että mieleni on reagoinut nuihin asioihin aivan normaalisti, se miten pitääkin, että tunne- ja alitajuntani toimivat hyvin yhdessä, että niissä ei ole vikaa. Se on vienyt niin paljon voimia ja on lisännyt paljon ahdistuneisuutta. Mutta kyllä minä selviän.

Minulla on elämänhalua ja uskon, että minulla on vielä tulevaisuus.